Ammattitaidolla toteutettu
pianonviritys ja huoltaminen
– Pianonvirittäjä Paavo Rahkila palvelee Tampereella sekä Pirkanmaalla

Ota yhteyttä

Teen pianon ja flyygelin virityksiä ja pienimuotoisia huoltoja Pirkanmaalla ja sen lähialueilla, kuten esimerkiksi Tampereella. Olen valmistunut pianonvirittäjäksi ja sitä aikaisemmin musiikkiteknologiksi. Monitasoisen koulutukseni kautta tunnen kaikenlaiset pianot, asiakaskuntanikin ollessa monipuolinen. Olen aikaisemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa seurakuntien, oppilaitosten, yksityisten ihmisten sekä studioiden kanssa. 


Ota minuun yhteyttä – teen mielelläni työtä musiikin parissa.

Pianonviritys on hyvä jättää ammattilaiselle

Pianon viritys Tampere

Piano menee vähitellen epävireeseen monen tekijän summana. Joskus syy voi olla yllättäväkin. Koskettimen välityksellä huopapäällysteinen vasara lyö kieleen, ja tämän toistuessa voimalla riittävän monta kertaa vire alkaa muuttua. Soittaminen siis vaikuttaa vireeseen, ja ajan saatossa pianon vire muuttuu soittamisesta riippumatta. 


Esimerkiksi soittimen liikuttelu tai muuttaminen huoneesta tai asunnosta toiseen vaikuttaa myös sen viretasoon. Virettä muuttaa myös ilmankosteuden vaihtelu, joka Suomen arktisen ilmaston olosuhteissa voi olla paikoin suurtakin. Vire toki palautuu paremmaksi kosteuden muuttuessa takaisin, mutta ajan myötä vire kuitenkin saattanee mennä sekaisin. Vaikka piano olisi täysin soittamatta, sen säännöllinen huolto on ensisijaisen tärkeää.

Hoida pianoasi oikein

Pianon huoltaminen Etelä-Pirkanmaa

Pianon koneisto tarvitsee myös säännöllistä hoitoa toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Koneistossa materiaaleina käytetään usein esimerkiksi huopaa, verkaa sekä nahkaa, jotka painuvat ja kuluvat säännöllisen soiton myötä. Tämän takia koneistoa täytyy ajoittain säätää, jotta soittotuntuma säilyisi hyvänä ja mahdollistaisi täysipainoisen soittamisen vaihtelevilla instrumentin äänitasoilla. Varsinkin uusissa pianoissa säätötarve on aluksi iso materiaalien vasta mukautuessa soittoon ajan myötä. 


Viritystarvekin voi olla tiheämpi kielten venyessä aluksi jonkin verran. Kuluvia osia vaihdetaan myös tarpeen mukaan. Virityksen yhteydessä tulee yleensä tehtyä pieniä säätöjä ja huoltoja äkillisen tarpeen näin vaatiessa. Säännöllisellä virittämisellä ja huoltamisella piano säilyy hyväkuntoisena niin soittamista kuin pianon mahdollista jälleenmyyntiäkin ajatellen.